KOKOELMANÄYTTELYN NIMEKSI KOSKETUS | EMMA - Espoon modernin taiteen museo

EMMA - Espoon modernin taiteen museo

EMMA – Espoon modernin taiteen museo lukeutuu Suomen merkittävimpiin taidemuseoihin.

KOKOELMANÄYTTELYN NIMEKSI KOSKETUS


 


Teokset vasemmalta oikealle; Marianne Uutinen, Kosketus, 2009, Anna
Tuori, Hushabye Farewell, 2008, Leena Nio, Ruusu, 2012. Kuva: Ella
Tommila / EMMA
 

Kokoelmanäyttelyn uudistusprojektin alusta asti näyttelyn nimi on ollut meillä pohdinnassa. Emme halunneet, että näyttely kertoisi nimellään vain sen, että näyttely on EMMAn pysyvä kokoelmanäyttely, vaan halusimme näyttelylle kuvailevan yläotsikon. Erilaisia vaihtoehtoja pyöriteltiin monissa kokouksissa, mutta mikään vaihtoehto ei tuntunut juuri siltä oikealta. Miten kertoa lyhyellä otsikolla houkuttelevasti uudesta kokoelmanäyttelystä?


Halusimme nimen, joka kuvaisi kokoelmaa läpäisevää teemaa, otosta keräilijän kokoelmasta, mutta esimerkiksi nimi "Lävistys" olisi vienyt mielleyhtymää myös vääränlaisille urille. Jostakin se putkahti: kosketus. Sana kosketus on monimerkityksellinen. Itse ensimmäisenä mietin asiayhteyttä ”kosketus kokoelmaan”. Toisaalta kosketus liittyy myös yhteyteen ihmisen ja taiteen välillä: taide koskettaa. Tämä nivoutuu myös loistavasti ihmisyyden teemaan, joka on näyttelymme kattoteema. Kaiken lisäksi näyttelyssämme on vielä esillä Marianna Uutisen teos nimeltä "Kosketus". Näin jälkikäteen ajateltuna mikään muu nimi ei voisi olla tarkemmin ajateltu.
 
Puolitoista kuukautta on vielä jännitettävä, mutta 19.11. ensimmäinen osa näyttelystä avautuu: Kosketus - Saastamoisen säätiön kokoelmanäyttely!
 
Eeva Ilveskoski
projektin vetäjä