Poimintoja eilisestä palaverista | EMMA - Espoon modernin taiteen museo

EMMA - Espoon modernin taiteen museo

EMMA – Espoon modernin taiteen museo lukeutuu Suomen merkittävimpiin taidemuseoihin.

Poimintoja eilisestä palaverista




Eilisessä palaverissa oli mukana projektiryhmän jäsenten lisäksi muutamia muita emmalaisia, jotka palaverikäynnillään toivat projektiryhmään sekä tietoa että toisaalta he saivat tietoa suhteessa omiin työtehtäviinsä. Palaverin asialistalla oli muun muassa seuraavia asioita; uudistuksen aikataulu, seinien siirtovaiheet, esillepano, jalustat, löhötuolit, tapahtuma ja blogin aikataulu. 

Kokoelmaripustuksen ensimmäinen vaihehan avataan marraskuussa, mutta eilen palaverissa projektiryhmämme oli suunnittelun tasolla sujuvasti vuodessa 2015. Kalenteriviikot vilistivät, kun kävimme läpi ehdotusta siitä, miten edetään ripustusuudistuksessa tila tilalta. Kuuntelin keskustelua työvaiheista ja taideteosten liikkeistä, mutta välillä putosin kelkasta. Siis mikä seinä minne ja mitä sitten tapahtuu? Tälläkin kertaa ihailin työkavereitteni ammattitaitoa, joka tuli esille tarkentaessamme suunnitelmaa. Miten ne tietää ja vielä muistaa huomioida kaiken? Vau!

Kävimme läpi ensimmäiseen vaiheeseen suunniteltuja taideteoksia siitä näkökulmasta minkälaisen esillepanon ne tarvitsevat. Osaan taideteoksista on olemassa taiteilijan ripustusohjeet eli ohjeet siitä, miten hän haluaa teoksensa olevan esillä. Pohdimme erään taideteoksen osalta, että miten sen saa esille siten, että taideteoksen esillepano on tyylikäs, taiteilijan ajatuksen mukainen ja toisaalta kestävä, sillä teos on esillä useamman vuoden.

Suunnittelemme, että yhtä taideteosta voisi katsella löhötuoleista. Haluamme, että museokävijät pääsevät nauttimaan taideteoksesta mukavilta löhötuoleilta, joiden siimeksessä voi viipyä kiireettömästi. Olemme sitä mieltä, että vastaavanlaisia tuoleja tarvitaan toisinaan muissakin kohdissa näyttelytilaa, joten hankinnan kanssa pitää edetä lomien jälkeen elokuussa. 

Kerroin, että olin suunnitellut yhdessä asiakkuuskoordinaattorimme kanssa EMMA-klubilaisille tapahtumaa marraskuun lopulle. EMMA-klubilaisille järjestetään erilaisia klubi-iltoja ja he pääsevät esimerkiksi ensimmäisten joukossa tutustumaan EMMAssa avautuviin näyttelyihin klubiopastuksilla.

Palaverin lopuksi kerroin, että olin päivittänyt blogin kirjoittajien aikataulua. Seuraavaksi ilmestyvät bloggaukset kertovat lisää mielenkiintoisia näkökulmia kokoelmaripustuksen uudistuksesta.
Stay tuned! 

Emilia Laine
Museolehtori