Joan Miró + Miró ja suomalaista fantasiaa | EMMA - Espoon modernin taiteen museo

EMMA - Espoon modernin taiteen museo

EMMA – Espoon modernin taiteen museo lukeutuu Suomen merkittävimpiin taidemuseoihin.

Joan Miró + Miró ja suomalaista fantasiaa

04.03.2011 - 12.06.2011

Katalonialaisen Joan Mirón (1893-1983) Näyttely keskittyy  veistoksiin, joiden rinnalla nähdään veistosten muotokieleen linkittyviä maalauksia, piirustuksia ja grafiikkaa.

Miró oli yksi 1900-luvun valovoimaisimmista ja tuotteliaimmista taiteilijoista maanmiehensä Picasson rinnalla. Hän oli monilahjakkuus, taidemaalari, graafikko, kuvanveistäjä, keraamikko ja tekstiilitaiteilija, joka siirtyi sujuvasti taiteenlajista toiseen pitkän uransa aikana. Mirón paletin sininen, punainen, keltainen, vihreä ja musta ovat tulleet tutuiksi niin hänen maalauksissaan, litografioissaan, etsauksissaan  kuin veistoksissaankin. Aiheissa toistuvat usein eläimet, kasvit, hyönteiset, miehen ja naisen genitaalit, tähdet ja komeetat.
 
1920-luvun lopulta lähtien Miró laajensi maalauksen rajoja kolmiulotteisempaan suuntaan esinekoosteillaan ja kollaaseillaan. Veistotaiteeseen Miró keskittyi enemmän 1940-luvulta lähtien tehden itsenäisiä pronssitöitä ja veistoksia, jotka perustuvat suoraan hänen surrealistisiin maalauksiinsa. 1960-luvulla syntyivät suurikokoiset ulkoveistokset ja monumentaaliset julkiset veistokset, jotka ilmentävät hyvin Mirón tunnuslausetta ”taide on ihmisistä ja ihmisille”.
 
Miró oli taiteilijana mielikuvituksellinen oman tiensä kulkija, kuvallinen runoilija. Surrealistien tapaan hän ammensi aineksia taiteeseensa uni- ja mielikuvitusmaailmasta, mutta kieltäytyi nimeämästä itseään minkään tietyn taidesuuntauksen edustajaksi.
  

Rolf Sandqvist, Huvipuisto, 1955

Miró ja suomalaista fantasiaa

Mirón kuvamaailma oli ehtymätön. Aikalaisilleen ja uusille sukupolville hän oli innoittaja ja tiennäyttäjä, niin kuin aina suuret taiteilijat. Miró ja suomalaista fantasiaa  -näyttely antaa seitsemän suomalaisen taiteilijan näkökulman Mirón taiteeseen. Ole Kandelin, Ernst Mether-Borgström, Rolf Sandqvist, Max Salmi, Kauko Lehtinen, Antti Vuori ja Kari Huhtamo ovat jokainen luoneet oman persoonallisen kuvamaailmansa, mutta samalla heidän taiteestaan löytyy hengenheimolaisuutta Mirón kiehtovaan ja mielikuvitukselliseen taiteeseen.
 
  • Ole Kandelin  1920-1947
  • Ernst Mether-Borgström  1917-1966
  • Rolf Sandqvist  1919-1994
  • Max Salmi  1931-1995
  • Kauko Lehtinen  s. 1925
  • Antti Vuori s. 1935
  • Kari Huhtamo  s. 1943