Rovaniemi – Pariisi, kullanvärisiä muistoja | EMMA - Espoo Museum of Modern Art

EMMA - Espoo Museum of Modern Art

EMMA - Espoo Museum of Modern Art is one of the biggest museums in Finland.

Rovaniemi – Pariisi, kullanvärisiä muistoja

Terveisiä Rovaniemeltä valtakunnan pohjoisimmasta taidemuseosta Korundista. Sen uudet tilat ovat jälleen yksi esimerkki siitä, kuinka vanhat rakennukset heräävät uuteen eloon kulttuurin palveluksessa. Ihan niin kuin Espoossa WeeGee, joka oli ennen kirjapaino tai Hämeenlinnassa vanhan verkatehtaan tilat. Kulttuuritalo Korundin runkona on 30-luvulla rakennettu vanha punatiilinen postiautovarikko – yksi niistä muutamista rakennuksista, joka kaupungissa säästyi saksalaistuholta Lapin sodassa. Taidemuseon ja kahvilan lisäksi tiloissa on konserttisali - Lapin kamariorkesterin koti.

Keväällä avatussa uudessa Korundissa on avajaisnäyttelynä Jenny ja Antti Wihurin rahaston lahjoittama taidekokoelma – ja siellä olikin monta tuttua, EMMAssa jo aikaisemmin nähtyä teosta. Siellä oli myös Juhani Harrin teos, Porvariskoteja vuodelta 1998 - hyvä esimerkki Harrin rakkaudesta erilaisia lokeroita, rasioita, purkkeja ja laukkuja kohtaan. Vaikkakin vanhoja, mutta aina arvokkaasti asteltuna tai vähintään kultavärillä sipaistuja.

Kultaväri oli Juhani Harrin suosiossa ainakin 48 vuotta sitten, jolloin tutustuin häneen Bois de Boulognen leirintäalueella Pariisissa.  Ilokseni kuulin suomenkieltä naapuriteltasta, sillä olin matkan siinä vaiheessa lopen kyllästynyt omiin matkakumppaneihini – erään nuorisoteatterin jäseniin. Pääsin Juhani Harrin, hänen runoilijaystävänsä Kalevi Seilosen ja kolmannen, Palomieheksi kutsutun kaverin Pariisin retkille kolmeksi päiväksi – ja melkeinpä öiksikin. Kuka nyt Pariisiin menisi nukkumaan.

Palomies  - kuka oletkin - hurjasteli autolla Pariisin liikenteessä mitään pelkäämättä , muun muassa Riemukaaren ympäri parikin kierrosta. Me muut joimme takapenkillä punaviiniä. Rahaa ei kai ollut liiemmin kellään mutta nähtävyydet oli katsottava. Olin turvajoukostani erittäin kiitollinen esimerkiksi Pigallella, jossa alamaailman kaikki ronskit ja ennen kokemattomat  ilmiöt kävelivät ilmielävinä vastaan. Vaikka olin jo 50-luvulla nähnyt elokuvan Henri de Toulouse-Lautrecista ja hänen elämästään Moulin Rougen kulmilla  jäi kesän 1963  retkistä ikuinen jälki niin sieluun kuin verkkokalvollekin. Uskon poikienkin olleen vaikuttuneita, sillä sen aikaisessa Suomessa elettiin vielä isossa kaapissa koko kansa. Kotiin tulin avartuneena ja maailmaa nähneenä naisena.

Joukon vähäpuheisin, Juhani Harri, oli kiinnostunut linnuista ja niinpä kävimme myös lintutorilla eläimiä tutkimassa. Sittemmin kuulin, että hän olisi hatussaan salakuljettanut yhden kotiin. Liekö totta vai ei – sitä ei ole enää hän sen enempää kuin Seilonenkaan vahvistamassa.

Vasta kotona varmistui, että Juhani Harri oli taiteilija. Moneen kertaan olen harmitellut, etten ymmärtänyt bongata itselleni edes yhtä teosta, joita lojui pitkin hänen - vai oliko se Seilosen kämpän nurkkia. Ajattelin varmaan, että kyllä minäkin osaisin noita kanaverkkoa ja vanhoja kenkiä kullanvärisellä spraymaalilla koristella ja laittaa kehyksiin.
Ja tässä sitä ollaan. 

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva vapaa toimittaja, joka on tullut Espooseen vuonna 1955.

Add new comment