Making of – Jaume Plensan näyttely kuviksi ja kirjaksi | EMMA - Espoo Museum of Modern Art

EMMA - Espoo Museum of Modern Art

EMMA - Espoo Museum of Modern Art is one of the biggest museums in Finland.

Making of – Jaume Plensan näyttely kuviksi ja kirjaksi

Teksti ja kuvat: Ari Karttunen, EMMA

Näyttelytilasta kuuluu pauketta ja kolinaa, kun marmorikiviä pakataan ja kuljetuslaatikoita siirrellään. Loisteputkien raaka valo saa tilan kuin tilan näyttämään kolkolta. Kun Jaume Plensan näyttelyä jo puretaan, on tilassa vaikea kuvitella, että täällä oli vielä hetki sitten koettavana todella pysäyttävä ja tunnelmallinen taide-elämys.
 
Onneksi EMMA kuitenkin julkaisi kirjan, johon tämä uniikki näyttely jää elämään. Onneksi tuo kuuluisuuteen noussut taiteilija myös hyväksyi minut valokuvaajaksi kirjaan, sillä siitä muodostui minulle ikimuistoinen yhteistyö ja ystävyys, hyvin erityisen ihmisen kanssa.
 
Jaume Plensa saapui EMMAan kaksi viikkoa ennen avajaisia assistenttiensa kanssa rakentamaan näyttelyä. Se antoi tärkeän mahdollisuuden käydä keskustelua taiteilijan kanssa, siitä kuinka näyttelyä tulisi valokuvata. Kohteliaan esittäytymisen jälkeen hän antoi heti ehkä oleellisimman neuvon: ”älä kuvaa teoksia, vaan tilaa, jossa teokset ovat”, ja jatkoi: ”Valokuvaajat aina hurmaantuvat veistoksistani, mutta minulle vähintään yhtä tärkeää on missä ne ovat”. Heti ensimmäisten keskusteluiden jälkeen tuntui mahtavalta alkaa työ taiteilijan kanssa, jolla oli niin selkeät visiot, mutta oli silti valmis antamaan tilaa myös omille ideoilleni.
 
Kirjan keskeiseksi osaksi tuli kuvat näyttelystä EMMAssa. Se tarkoitti, että kuvaukset oli tehtävä hyvin kiireisesti heti kun näyttely oli rakennettu valmiiksi, jotta ehtisimme saada kirjan valmiiksi näyttelyn aikana. Kuvaukset tehtiin käytännössä kaksi päivää ennen avajaisia, hyvin intensiivisesti, yötä päivää. Kuvaamisen kannalta oli varmasti paljon etua siitä, että näki näyttelyn rakentuvan, näin kuvat alkoivat hahmottua päässäni jo etukäteen.
 
 
Plensa EMMAn näyttelytilassa rakentamisen aikaan
 
Jaumen kanssa kävimme läpi kuvia sitä mukaa, kun niitä valmistui. Keskustelu oli rakentavaa ja kehitti kuvausprojektia sen edetessä. Halusimme mahdollisimman moneen yleiskuvaan, laajempaan näkymään, ihmishahmoja. Nimenomaan hahmoja, liike-epäteräviä ihmisiä, anonyymejä figuureita, jotka eivät veisi liikaa huomiota itse taideteoksilta. Viitteitä yleisön ja teoksen kohtaamisesta, mikä onkin olennaista Jaume Plensan taiteessa. Ihmiset liikkuvat ja vaihtuvat, mutta veistokset seisovat liikahtamatta paikoillaan, odottaen uusia kohtaamisia. Veistokset tarvitsevat kuvissa myös vertailukohtia, jotta niiden todellisen koon voisi ymmärtää. Hahmot toimivat kuvissa siis myös mittakaavaa antavina merkkeinä.

 

Onkin totta, että tila veistosten ympärillä tuo kuvissa esiin niiden kiehtovan olemuksen. Katsoja voi hahmottaa teosten välimatkan toisiinsa ja kokea teosten välille syntyvä vuorovaikutuksen. Voi aistia marmorin painon betonilattiaa vasten. Mestarin sanoissa tilan kuvaamisesta oli viisautta.

Erityisesti tässä näyttelyssä valojen asettaminen oli lopulta se ratkaiseva tekijä kokemamme tunnelman luomisessa. Museomestari Katja Sillanpää ja taiteilija tekivät kärsivällisesti töitä yhdessä sen eteen. Valot ja niiden heittämät varjot antoivat veistoksille niiden muodon. Samalla valaistus loi dramaattisia valosaarekkeita pimeään, äärettömältä tuntuvaan tilaan. Eräänä iltana kyyditessäni Jaumea EMMAsta Helsinkiin, hän ihastuksesta tokaisikin katsoessaan merelle, jossa hämärän hetkellä vaaleasta merestä erottui mustia saaria: ”aivan kuin näyttelyni, mutta negatiivi”. Jaume piti erittäin kauniina ja vaikuttavana marraskuun harmaata hämärää. ”Taivas on niin matalalla täällä.” EMMAn näyttelytila muistutti hänen mielestään juuri tuota tunnetta. Raskas betoninen katto roikkuu matalassa tilassa kuin nuo marraskuun harmaat pilvet ulkona.

Jaume piti alusta alkaen monista kuvista, joita olin ottanut. Se loi hedelmällisen tilanteen kehittää ja kokeilla uusia, kenties rohkeampia, ratkaisuja. Hän kannusti tiettyjen asioiden viemistä vielä pidemmälle ja toisaalta kehotti jättämään vähemmälle huomiolle epäolennaisempia. Jaume pysty sanallistamaan kuvallista kieltä erinomaisesti ja siten perustelemaan sen, mitä tavoitteli.

Taiteilijat torikahvilla

Lauantaina aamupäivällä oli aikaa kierrellä kaupungilla. Hakaniemen hallissa Jaume innostui erityisesti kaloista, jotka ovat täällä ilmeisen erilaisia kuin heillä Kataloniassa. Torikahvilassa keskustelut polveilivat ilmastonmuutoksesta kansalaissotaan. Taiteesta puhuimme vähemmän: ”hyvää mustetta ei saa nykyään mistään. Musteen pitää olla mustaa”. Kierroksemme päättyi yliopiston kirjastoon. Pohdimme kuinka kirjoja on ennen arvostettu, kun tällaisia palatseja on niille rakennettu. Laura Medina, Plensan vaimo, oli saapumassa iltapäivällä, joten Jaumen oli aika lähteä lentokentälle.

Laura vastaa monista käytännön asioista Jaume Plensan taiteen takana. Juuri julkaisut ovat pitkälti hänen vastuullaan. Asia sai minut lievästi hermostumaan. Olihan projekti lähtenyt hienosti liikkeelle ja hyvässä vauhdissa, olimme kaikki varsin tyytyväisiä tilanteeseen. Nyt saattoi kuitenkin tulla muutos. Jos vastaan tuleekin tyranni, joka laittaa kaiken uusiksi? Pelkoni oli tietysti naurettava ja täysin turha. Laura osoittautui mitä sympaattisimmaksi ja ystävällisimmäksi ihmiseksi, jonka kuvitella saattaa. Hänen kokemuksensa julkaisujen tekemisessä näkyi ammattitaitoisena otteena materiaalia jäsenneltäessä. Myös siitä, että hän on osaava valokuvaaja, oli paljon apua.

Kuvamateriaalia syntyi useampi sata kuvaa, joista valitsin noin 90 kuvaa ehdolle julkaisuun. Kansikuva valittiin ensin, jotta kirjaa päästäisiin markkinoimaan hyvissä ajoin ilmoituksilla. Samalla pohdittiin toimitusryhmän kanssa kansimateriaalia. Ehdotettu materiaali ei selvästi sopinut Jaumelle. Hän poistui huoneesta tupakkatauolle. Hetken päästä hän palasi kokoukseen ja piti vaikuttavan puheen siitä, kuinka kirjan kansi on kuin ensivaikutelma, jonka ihminen tavatessaan antaa toiselle. Kuinka paljon museo on uhrannut näyttelylle voimia, kuinka paljon rakentaminen on vaatinut työtä, kuinka paljon kuvaamiseen on panostettu. Sen kaiken pitäisi näkyä tässä julkaisussa, joka on ainoa, mitä näyttelystä jää muistoksi, kun se on purettu. Plensalle tyypilliseen tapaan hän ei pelkästään vastustanut asiaa, vaan esitti myös toteutettavan ratkaisun. Nyökyttelimme kaikki myöntävästi.

Valmis kirja kädessään Jaume Plensa sanoi minulle: ”Ari, kirja on erinomainen, kaikki pitävät siitä, vain me kaksi joudumme olemaan kriittisiä. Se on meidän kohtalomme”.

Näyttely on päättynyt, mutta kirjan kohtalo on avoin. Se on teidän, lukijoiden, käsissä.

 

- Ari Karttunen, valokuvaaja

 

Jaume Plensa teoksensa kanssa EMMAssa

 

Add new comment